LEMONSHOT
ei meriittejä
holstein, tamma
168cm, ruunikko 7v, ikääntyy satunnaisesti s. 09.10.2014 (4v 09.11.2014) |
Shotti on tyhmä. Se saattaa kulkea viikon postilaatikoiden ohi korvaansa lotkauttamatta ja sitten tajuta, että ai kauhia miten hirveitä ne ovatkaan ja mistä ne tuohon tulivat ja apua! Viereisen tarhan uutta hevosta ihmetellään kuukausi jälkijunassa (tai kun kaveri on taas vaihtunut..), uudet asiat ja tilanteet ovat ihan OK viikon tai pari, kunnes tamma sisäistää asian ja alkaa säpsyä, koska eihän hän uskalla, kykene eikä voi. Ei voi kauhalla ottaa, kun on lusikalla annettu..
Tamma hoidetaan karsinassaan, koska käytävällä Shotti saattaa unohtaa olevansa kiinni ja hoksatessaan asian tuloksena voi olla vetopaniikkikohtaus. Tästä syystä tammaa ei laiteta pesarillakaan kiinni. Kumma kyllä kuljetuksen aikana on ihan okei olla kiinni, eikä ruunikko ole koskaan pöljäillyt tai panikoinut kuljetuksen aikana, oli se sitten kopissa tai rekassa. Kyytiin mennään nätisti, matkustus sujuu hyvin, ulos tullaan nätisti. Perus hoitotoimenpiteet taas saattavat tuottaa hankaluuksia, esimerkiksi kuolaimia tamma ei meinaa ottaa suuhunsa, saati antaa niitä pois suustaan. Harjaus, suojien ja pinteleiden laitto sekä loimitus sentään sujuvat ongelmitta, samaten madotus. Korvahuppujen laitto ja klippaus ovat välillä ongelmattomia toimenpiteitä, välillä steppausta ja pörinäpuhinaa aiheuttavia hirvityksiä. Eläinlääkärin ja kengittäjän suorittamat toimenpiteet ovat yleensä okei, ainoastaan letkuttaminen on kerta toisensa jälkeen hirveää.
Talutettaessa Shotti haahuilee sinne tänne, jää ihailemaan maisemia tai syömään. Taluttajan hoputtaessa puoliveristä alkaa pään viskominen ja peruuttaminen. Tuulisella säällä Shotti tulee laukalla tarhasta, ravailee vierestä ja saattaa nousta pystyyn, koska onhan suhiseva tuuli nyt kammottava, puoliveriratsuja syövä hirviö. Normaaleina, tuulettomina päivinä ei auta muu kuin madella Shotin tahdissa, niin kaikki on helpompaa.
Ratsastettaessa Shotti osaa olla tamma isolla T:llä. Pieni pidäte tai kevyet pohkeet menevät helposti ohi tamman korvien, mutta yhtään ronskimmat otteet aiheuttavat tammassa kohtauksen ("Siis kuinka sä KEHTAAT?!") ja ahdistusta, mikä yleensä kulminoituu ihme ravilaukkakipittelyyn, esteillä myös liian kaukaa tai liian läheltä lähteviin jättiloikkiin. Tasainen, pehmeä tuntuma, hyvä tasapaino ja paikallaan pysyvä, tasaisesti vaikuttava pohje - perusasioita, kyllä, mutta ensiarvoisen tärkeitä Shotin kanssa. Tamma ei todellakaan toimi kunnolla, jos asiat ovat vähän sinne päin. Yhteisen sävelen löytyessä tamma on energinen menijä, jonka työmotivaatio vaihtelee loistavasta olemattomaan, riippuen kuun ja tähtien asennosta. Tamma mikä tamma.
Sileätyöskentelyssä käynti on tamman heikoin lenkki, koska "aktiivinen käynti" ja "käyntityöskentely" ovat ruunikolle tuntemattomia termejä. Jos Shotti saa päättää (ja vaikka ei saisikaan..), se lönkyttelee pitkänä makkarana, hyvin laiskana menemään ilman aikomustakaan ottaa takaosaansa alle tai käyttää vatsalihaksiaan. Ravissa ja laukassa tammaa saa työstettyä, kunhan tietää, mitä tekee, mutta käynnin suhteen tulee aina tappelu. Shotti ei ole mikään kouluratojen kuningatar, mutta oiva peli perustyöskentelyyn ja helppojen luokkien kuvioiden ihmettelyyn.
Rataesteet ovat tamman leipälaji, ja kapasiteetti yltää 160cm radoille asti. Shotilla on erinomainen hyppytekniikka, sitä vain ei kovin usein pääse näkemään, tamma kun on mestari ottamaan nokkiinsa mitä ihmeellisimmistä asioista, mikä luonnollisesti oikeuttaa kiukutteluun sekä epämääräiseen koikkelehdintaan. Shotti juoksee helposti selkä notkolla, pää pystyssä kipittäen kuin epävireinen Singerin ompelukone, eikä hypyissä aina ole selkä mukana - saati muutkaan ruumiinosat. Välillä tamma menee esteistä yli valtavilla jättiloikilla, välillä puomit lähtevät matkaan siksi, että ponnistus tapahtui aika lailla etupuomien alta. Osaava, rauhallinen kuski, jonka kanssa tamma on tehnyt pidempään töitä, saa esille hyvin pyörivän laukan ja hyvät hypyt. Vaikka Shotti rakastaakin hyppäämistä, se ei tee hommaa ratsastajalle - tai itselleen - turhan helpoksi, tyhmä kun on.
Kisoissa Shotti säpäköityy, tosin vain käsihevosalueella. Verkassa ja radalla tamma on samanlainen kuin kotonakin, käsihevosalueella puoliverinen tanssahtelee korkein raviaskelin kuin arabi showkehässä. Shotti pörisee ja ihmettelee kaikkea mahdollista ignooraten taluttajansa täysin, ja kun hevosta herättelee tai komentaa, se vetää herneen nokkaan lähtien peruuttamaan hirveää vauhtia. Fiksu tamma.
Verryttelyissä ja radalla Shotti on tosiaan täsmälleen samanlainen kuin kotona, joten jos tamman kanssa sujuu kotikentällä, kisat eivät ole sen kummoisempi kokemus. Mikäli kotona ei suju, ei yhteistä säveltä kannata lähteä etsimään kisoihin.

SUKUTAULU
ii. Duke of Night YLA3, ERJ II, ERL III holst, 163cm, rn ie. Live On ERJ II holst, 169cm ei. Cadbury Top Gun holst, 167cm, rnkm ee. Amylee K holst, 170cm, rn |
iii. Ducati
EVM holst, 165cm, rn iie. Naranja EVM iei. Get Over It EVM iee. Hidden Life EVM mrn eii. Gaelic Blues EVM holst, 166cm, mkm eie. Cadbury Toprica EVM holst, 168cm, rtkm eei. Showmesome Love EVM holst, 170cm, trn eee. Comcou Bleu EVM holst, 169cm, rn |
JÄLKELÄISET
27.10.2015 holst-t. Brokeback Clementine (i. Cor Scorpii xx) om. VRL-11325
05.10.2015 fwb-o. Limerick (i. Pywacket von Delmenhorst) om. VRL-12557

KILPAILUKALENTERI
01.04.2016 NJ Rosenhof, holsteininhevostammat 09/09 (tuom. Kati)
27.03.2016 NJ Satulinna, holsteininhevoset, tammat 12/12 (tuom. Jannica)
05.09.2015 NJ Teerivaara, muut hevoset 10/15 (tuom. Welby)
01.11.2015 VSN Brokeback, holsteinorit ja -tammat 10/12 36,5p. (tuom. dookie)
30.10.2015 VSN Devilsfair, puoliveritammat 12/12 36p. (tuom. dookie)
24.04.2015 VSN Wuorela, muut puoliveritammat 06/12 34,5p. (tuom. taffel)
31.03.2015 VSN VSN, holsteinit 09/10 29,5p. (tuom. Cannabia)
22.11.2014 VSN Granstad, puoliveritammat 08/12 36p. (tuom. taffel)

25.09.2015 ERJ KK Reiter 160cm 03/30
22.09.2015 ERJ KK Reiter 160cm 01/30 19.09.2015 ERJ Petäjävaara 160cm 04/30 17.09.2015 ERJ Petäjävaara 160cm 03/30 16.09.2015 ERJ Petäjävaara 160cm 04/30 15.09.2015 ERJ Koskimäki 160cm 03/30 11.09.2015 ERJ Koskimäki 160cm 04/30 10.09.2015 ERJ Koskimäki 160cm 01/30 09.09.2015 ERJ Koskimäki 160cm 03/30 06.09.2015 ERJ Koskimäki 160cm 02/30 04.09.2015 ERJ Mel Seren 160cm 05/30 03.09.2015 ERJ Mel Seren 160cm 03/30 01.09.2015 ERJ Mel Seren 160cm 02/30 |
01.09.2015 ERJ Mel Seren 160cm 05/30
31.08.2015 ERJ Diverso 160cm 06/40 30.08.2015 ERJ Mel Seren 160cm 05/30 28.08.2015 ERJ Mel Seren 160cm 05/30 26.08.2015 ERJ Diverso 160cm 05/40 25.08.2015 ERJ Diverso 160cm 06/40 23.08.2015 ERJ KK Stewart 150cm 06/75 19.08.2015 ERJ KK Stewart 150cm 04/75 17.04.2015 ERJ Danve 160cm 04/30 16.04.2015 ERJ Danve 160cm 05/30 15.04.2015 ERJ Danve 160cm 01/30 14.04.2015 ERJ Danve 160cm 04/30 19.02.2015 ERJ Skurvash 160cm 02/30 |
15.02.2015 ERJ Skurvash 160cm 04/30
10.02.2015 ERJ Skurvash 160cm 05/30 28.01.2015 ERJ Navelina 160cm 04/30 27.01.2015 ERJ Navelina 160cm 02/30 16.01.2015 ERJ Piikuja 160cm 07/50 10.01.2015 ERJ KK Holmberg 160cm 02/50 09.01.2015 ERJ Whispering Heaven 160cm 01/30 07.01.2015 ERJ Petäjävaara 160cm 03/30 29.12.2014 ERJ Kultakylän siittola 150cm 05/30 22.12.2014 ERJ Pinehill's Equestrian 160cm 02/24 15.12.2014 ERJ Cheval Delamer 160cm 02/50 05.12.2014 ERJ Petäjävaara 160cm 02/30 04.12.2014 ERJ Petäjävaara 160cm 03/30 04.12.2014 ERJ Whispering Heaven 160cm 02/22 |
PÄIVÄKIRJA & VALMENNUKSET
29.11.2015 päiväkirjamerkintä, kirjoitti Riella
Tämän päivän ratsastusrupeaman viimeinen ratsukko vuorossa - Shotti. Tämän tamman ratsastaminen jännitti ehkä kaikkein eniten koska kyseessä on kuulemma säpsy ja oman tahdon omaava Tamma. No, lähdin kuitenkin rohkein mielin varustamaan hevosta sen karsinaan. Shotti odotti nätisti, kun harjasin ja varustin sen ratsastusta varten. Varustin myös itseni ja lähdin taluttamaan hevosta kentälle. En tiedä oliko tämä hyvä idea, mutta kerrankos sitä eletään. Eihän sitä tiedä kuinka hyvin tulemme tamman kanssa juttuun!
Aloitin kävelemällä pitkin ohjin kenttää ympäri ja huomasin heti ensimmäisen ongelman, kun aloin kerätä ohjia. Tamma todellakin halusi mennä pitkänä makkarana, eikä ollut tietoakaan siitä että se olisi käyttänyt takajalkojaan rempseämmin mukana. Yritin ja yritin, mutta tuloksetta. Pari kertaa tamma veti herneen (vai koko pellon?) nenäänsä, kun kokeilin eri vippaskonsteja sen kanssa. Raville siirryttäessä tamma oli heti jo paljon paremmin ratsastettavissa, mutta ei vielä niin hyvä kuin haluaisin sen olevan. Ravailin reippaasti ja letkeästi kenttää ympäri yrittäen saada sen ravia työstettyä koko ajan parempaan suuntaan. Shotti saattoi välillä säpsähtää kentällä väärässä kohdassa olevaa kiveä, koska eihän se viimeksi ollut siinä. No, siinä vaiheessa pakka levisi ja aloitettiin alusta. Kun vihdoin ja viimein sain ravia työstettyä paremmaksi, siirryin laukkaan. Tänään ainakin Shotin laukka oli kaikista helpoin ratsastaa ja se kuunteli todella hienosti apujani. Kaiken tämän jälkeen jäin ravaamaan kentälle löysyttäen ohjaa hieman, että tamma pääsisi venyttämään kaulaansa. Loppukäynnit kävin kävelemässä maastossa, jonka jälkeen palautin tamman talliin, riisuin sen ja sanoin Agnekselle heipat.
27.10.2015 päiväkirjamerkintä, kirjoitti omistaja
Shotin emä palkittiin tänään ERJ I -palkinnolla. Siis ERJ - wait for it - yksi. Ei yhtään paineita meille. Lisäksi tamman isä on ERJ III -palkittu ja isän molemmat vanhemmat ERJ II -palkittuja. Eli ykköstä pitäisi saada, jotta edes jonkinlainen suvun kunnia säilyy. Asiaa ei auta yhtään niskaan hengittelevät kasvattajat ja jokaviikkoiset "jokos se Shotti on menossa laatikseen?" -utelut.
Jotta olisimme silloin h-hetkenä hieman paremmassa iskussa, päätimme haroitella hieman rakenteen sekä liikkeiden esittämistä - ja etenkin sitä paikallaan, korrektissa asennossa seisomista. Vaikka tamman kanssa ollaankin useammat näyttelyt pyörähdetty, ei esittämistä ole koskaan sen kummemmin harjoiteltu, se joko menee tai sitten se ei mene. Ja laatuarvostelutilaisuudessahan tämä ei käy laatuunsa, aikuinen akka.
Aluksi Shotti ei ymmärtänyt lainkaan mitä halusin sen tekevän, vaan tamma lähinnä käveli ympärilläni jokapuolelle korvat tötteröllä tuijotellen. Kun viimein sain tamman asettumaan paikoilleen, päätin etten ala enään säätämään jalkojen kanssa, vaan jätämme sen toiseen kertaan.
Käyntiliikkeitä treenatessa Shotti tuli vielä hyvin mukana ja esitti oikeinkin hyvää liikettä, mutta siinä vaiheessa kun olisi pitänt ottaa raville, ei arvon naista enää huvittanut. Siinä vaiheessa kun tamma lähti peruuttamaan eteenpäin ravaamisen sijaan, päätin, että kun kerran aloitettiin, niin peruutetaan sitten koko kolmion ympäri. Uusi yritys tuotti tulosta ja sain kuin sainkin tammasta irti hyvät raviaskeleet. Pientä kaahaamista ja mutkat suoraksi kaahaamista oli toki havaittavissa, mutta ne ongelmat ovat ratkaistavissa. Eikö niin?
21.12.2014 estevalmennus, valmensi Maximilian Kistler (kirjoitti omistaja)
Treeni alkoi jälleen sillä perinteisellä tavalla hevosen pyöriessä ympyrää kentän keskellä ja minun hyppiessä mukana toinen jalka jalustimessa. Kun viimein sain kammettuani itseni selkään, kiristettyä satulavyön ja molemmat jalkani jalustimiin, oli Shotti jo kipittämässä toista kertaa kentän ympäri.
Silläaikaa kun minä kirosin kuin rekkamies ja yritin saada reippaanpuoleisen tammani kävelemään alkukäyntejä ravaamisen sijaan, oli Max ilmestynyt kentän laidalle naureskelemaan. Yritin ryhdistäytyä ja laittaa tammani ruotuun, mutta myötääminen tuntui merkitsevän Shotille kaasua ja pidäte peruutusta - juuri tämän takia vauhdikkaan ja herkän yhdistelmät eivät toimi.
Jonkin aikaa verryteltyämme Max kävi nostamassa yhden 80cm pystyn pitkälle sivulle, vaappui kentän keskelle ja istahti rennosti heinäpaalin päälle.
"Tästä on hyvä aloittaa - ravihypyillä" mies ilmoitti ja minä menetin välittömästi kaiken itseluottamukseni. Eihän pystyllä ole korkeutta kuin alle metri, mutta miten ihmeessä minun olisi tarkoitus saada Shotti lähestymään estettä ravissa? Peruuttaen?
Ensimmäinen yritys laukalla. Toinen yritys laukalla ja ilopukilla. Kolmas kerta kuitenkin toden sanoo ja sain kuin sainkin tamman lähestymään estettä ravissa - tai ainakin ravia muistuttavassa askellajissa. Esteen jälkeen se olikin sitten taas menoa.
Max huusi milloin mitäkin vinkkejä, jotka eivät tuntuneet toimivan yrityksistä huolimatta. Pieni pidäte tuntui menevän ohi ruunikon korvien, kun taas kovemmat pidätteet vain aiheuttivat hevosessa ahdistusta ja kipitysravilaukkasekoitusta ja kaaaaukaa lähtevän, todella liioitellun korkuisen hypyn.
Tässä vaiheessa Max luopui ravihypyistä ja kävi nostamassa estekorkeuden suosiolla 130cm korkeuteen. Tämä sujui heti huomattavasti paremmin - koska minun ei tarvinnut tehdä epämääräisiä pidätysyrityksiä, lopetti Shotti turhan häsläämisen ja este ylittyi oikein nätisti, vaikkakin ajoittain hieman turhan kaukaa. Muutama uusintayritys ja Max näytti oikein tyytyväiseltä.
"Otetaanko muutaman esteen ratana?" mies kysyi samalla kun nosti kentälle muutaman lisäesteen. Miksi hän edes kysyi, kun oli selvästikin jo päättänyt asiasta? Miehet. Nyökkäsin ja keräsin ohjat takaisin tuntumalle.
130cm pysty, 110cm okseri, toinen 130cm pysty ja uudestaan ensimmäinen pysty, ikäänkuin kolmikaarisella, mutta väärin päin. Ensimmäinen pysty ok, okseri ok. Okserin ja toisen pystyn välillä tapahtui kuitenkin jotain, jonka tuloksena vauhti tuplaantui, hyppy pystylle lähti todella kaukaa ja näinollen ylin puomi tuli kolisten maahan. Ennen viimeistä estettä oli pakko rauhoitella tammaa muutamalla voltilla, mutta itse este ylittyi oikein mallikkaasti.
"Mitä sinä sille hevoselle syötät, kun sillä on noin paljon energiaa?" Max virnuili nostaessaan puomia takaisin paikoilleen. Mutisin vastaukseksi jotain epämääräistä, mutta mies vain nauroi ja komensi meidät ottamaan radan uudelleen.
Uusintakerralla suoriuduimme radasta oikein hyvin. Toisaalta se saattoi johtua myös siitä, että Shotti oli jo hikinen ja menettänyt suurimman osan ylijäämäenergiastaan, mutta yritin vakuuttaa itselleni, että minun taidot ja niin eespäin.
Loppuverryttelynä otimme laukkaympyrää ja ravia pitkin ohjin. Shotti osoitti selvästi väsymisen merkkejä, olihan tunnin valmennus venynyt lähemmäs puoltatoista tuntia ja hevonen kaahannut lopputuntia lukuunottamatta koko valmennuksen kuin kaistapää.
Kotiläksyksi Max antoi meille (mitäs muutakaan kuin) ravilähestymisiä, mies ei kuulemma aijo tulla valmentamaan meitä ennen kuin ne onnistuvat. Ovat kuulemma hyväksi ja vaihtelevaa treeniä ja plaa plaa plaa.
Loppuverryttelyt tehtyämme vein hikisen tamman talliin pesulle ja jätin karsinaan kuivattelemaan kera heinäkasan.

virtuaalihevonen, a sim game horse
kuvien © Sakura Hill Farm
kuvien © Sakura Hill Farm